Kiestinki

Motti 1941 (2023, Johnny Kniga)

Sotaromaani miehistä tulihelvetissä.

Hjalmar Siilasvuon suomalaisjoukkojen tehtävänä on katkaista Murmanskin rata. Saksalaisten tarkoitus on tukea hyökkäystä von Falkenhorstin johdolla.

Kiestingin hyökkäys sujuisi hyvin, jos saksalaiset hoitaisivat oman sektorinsa yhtä tehokkaasti kuin suomalaiset omansa. Suomalaisen jalkaväkiryhmän ruudinsavuisen hyökkäyksen tilanteisiin heittäydytään täysillä mukaan, ja ankarissa taisteluissa kertojakin vaihtuu valitettavan moneen kertaan. Eikä omaa tarinaansa kertovaan neuvostoliittolaiseen tarkka-ampujaan tunnu tehoavan mikään.

Lopulta suomalaiset huomaavat menneensä liian pitkälle, ja jääneensä yksin.

Jaatisen romaanilla on vankka todellisuuspohja.

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

Salla 1944 (2022, Johnny Kniga)

Minne piru ei itse ehtinyt, sinne se lähetti naisen.

Romaani kodista, uskonnosta ja isänmaasta Sallan 1944 panssaritaistelussa, päähenkilöinään kaksi vahvaa naista ja entinen SS-mies.

Syksyllä 1944 sallalainen parikymppinen Rauha käy kirjeenvaihtoa helsinkiläisen Kaukon kanssa. Kauko on sotainvalidi ja entinen SS-mies, joka on päättänyt, ettei enää tartu aseeseen. Rauha puolestaan aikoo pysyä kotona, vaikka mitä

tapahtuisi. Kauko matkustaa Rauhan luokse ja rakkaus syttyy.
Suomi ja Neuvostoliitto solmivat aselevon, mutta Puna-armeija hyökkää Sallasta vetäytyvien saksalaisten kimppuun. Kauko ei jää toimettomaksi, vaan päättää auttaa vanhoja aseveljiään pysäyttämään neuvostotankit.
Salla evakuoidaan, mutta Rauha ja Kauko jättäytyvät sodan jalkoihin. Kauko käy omantunnon painin ja puolustaakseen Rauhaa ja tämän kotia lähtee neuvomaan saksalaisille, miten neuvostotankit pysäytetään.

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

ÄITI (2021, Johnny Kniga)

Karhean kaunis kertomus äidistä, perheestä ja pojasta.
Mitään kaihtamaton omaelämäkerrallinen romaani siitä, miten äidin poissaolo määrittää aivan kaikkea.

Pekan elämä suistuu raiteiltaan, kun hänen äitinsä kuolee hänen ollessaan vain kuudentoista. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin keski-ikäinen kirjailija avaa elämänsä kipupisteet viiltävän tarkasti ja armottoman rehellisesti.

Nuori Pekka tappelee kaduilla ja kamppailee nyrkkeilykehässä mutta on aina itse itsensä pahin vastustaja. Ikävä ei hellitä, rakkauden jano osoittautuu umpikujaksi kerran toisensa jälkeen ja viina vie kuilun partaalle, kunnes Pekka voi vain syöksyä rotkoon tai kääntyä toiseen suuntaan.

Tie arvostetuksi sotakirjailijaksi on pitkä ja kivinen, mutta äidinrakkaus auttaa vaikka haudan takaa.

"Äiti on sodasta kertovista romaaneista tutulla rujolla tyylillä rehellisesti kirjoitettu kertomus, siitä, mitä äiti-suhde ja tämän menettäminen merkitsee tietään etsivälle ja sitä vaikeimman kautta kulkevalle – mutta väylänsä lopulta löytävälle – ihmiselle." Hannu Hurme / Kansan Uutiset

"Raahessa syntynyt, Rovaniemellä 24 melko tuskaista vuotta viettänyt ja Raahessa seestynyt Jaatinen tunnustaa lukijalle elämänmittaisen häpeänsä ja tekosyntinsä kuin rippipapille. Raadollisen rehellisen tilityksen lisäksi Pekan kertomus muistuttaa myös klassista uskoontulokokemusta. Lapsenuskoinen poika menettää äitinsä mukana myös luottamuksensa Jumalaan, mutta löytää nyrkkeilykehien, ryyppyputkien ja rikkinäisten ihmissuhteiden viitoittaman polun päästä henkilökohtaisen suhteen kristillisyyteen." Heidi Lakkala / Kaleva

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

SUOMUSSALMI (2019, Johnny Kniga)

Verenkarvas romaani talvisodasta.

Monisärmäinen kertomus siviileistä, jotka eivät lähteneet evakkoon Puna-armeijan tieltä talvella 1939.

Suomussalmen ruudinkatkuinen tarina tempaa lukijan mukaansa tapahtumien keskiöön Neuvostoliiton miehittämiin kyliin ja suomalaisen sotapoliisiosaston mukana ankariin puolustustaisteluihin.

Useilla romaanin hahmoilla on vastineensa historiassa. Näitä ovat niin Lev Mehlis lähimpine alaisineen kuin Ruhtinansalmen kyläläiset ja suomalainen sotapoliisiryhmä, jota johti näyttelijänä aikanaan tunnettu Eino Kaipainen.

 "Romaani kuvaa hyvin Suomussalmen taisteluiden tapahtumia aina talvisodan alusta tammikuun puoliväliin saakka. Jaatinen siirtää katseensa milloin Juntusrantaan, milloin kirkonkylälle, milloin Haukiperän lossille."

Seppo Turunen / Kainuun Sanomat 

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

PIMEYS (2018, Johnny Kniga)

Romaani sukellusvenesodasta ja jäljestä, jonka se ihmiseen jättää.

Ollaan jatkosodan kynnyksellä, kun sukellusvene Vesihiisi saa erittäin salaisen tehtävän. Veneessä on radio- ja vesikuuntelumatruusi Veijo Leskinen, älykäs ja matemaattisesti lahjakas nuori mies, ensimmäisessä varsinaisessa sotatoimessaan, niin rauhan aika kuin vielä onkin.  Sitten sota syttyy.

 "Tosiseikkoihin perustuvia sotaromaaneja kirjoittava Pekka Jaatinen kuvaa sukellusvenesotaa asiantuntevasti. (...) Uskottavuus pitää, jännitys kihelmöi. (...) Sukellusveneet ovat harvinaisempi sotaympäristö ja siihen Pimeys heittää kosolti lisävaloa. (...) Pimeys vakuuttaa pysäytyskuvana kymmenien metrien syvyydessä velloneesta helvetillisestä pelosta. Kuten eräs merenkulkijaystäväni totesi: hyvä kirja, josta jäi paha mieli."

Veli-Pekka Leppänen / Helsingin Sanomat 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

Raahen koordinaatit (2017, Mediapinta Oy)

Pekka Jaatinen on toteuttanut nuoruuden haaveensa, runokokoelman. Tamperelainen Mediapinta Oy hyväksyi Raahen koordinaatit Suomi 100 runokirjaa -sarjaansa. Kirja laajentaa Jaatisen kirjailijakuvaa uuteen suuntaan. Sotakirjailijana tunnetulta mieheltä ei ole totuttu lukemaan näin vapaasti lentävää ja virtaavaa lausetta – räp and rollia, kuten kirjailija itse sanoo. Runokirja on hurjaa kyytiä kirjailijan kotikaupungissa Raahessa. Se on kuin verbaalinen maisemamaalaus kaupungin historiasta ja nykyhetkestä – tulevaisuudestakin. ”En varsinaisesti suosittele tätä kenellekään. Teksti pakenee kaikkia määritelmiä kuin suljetulta karannut”, Jaatinen tuumaa.

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VARJO 1917-1918 (2016, Johnny Kniga)

Oskari Varjo saapuu maailman meriltä vanhoille kotikonnuilleen Raaheen vuonna 1917. Hän pääsee Valtion Rautateiden hommiin, kiitos veljensä.Veli on aktiivinen, mutta rauhantahtoinen, sosialidemokraatti, Oskari Varjo puolestaan ei haluaisi sekaantua politiikkaan, mutta raha hänelle kyllä kelpaa - keinosta viis.

Ajat ovat ankeat ja tunnelmat Raahessakin kiristyvät hiljalleen kohti vääjäämätöntä räjähdyspistettä, ensin itsenäisyysjulistukseen ja lopulta kansalaissotaan saakka.

Tavallisten ihmisten kurjat kohtalot ovat romaanin keskiössä, kuten pieni rannikkokaupunki Raahekin. Tarina liittää ihmiset, kaupungin ja tapahtumat saumattomasti laajempiin yhteyksiin: Suomen suuriruhtinaskuntaan itsenäistymispyrkimyksineen, Venäjään vallankumouksineen ja Eurooppaan tuhoisine suursotineen.Ankarissa olosuhteissa ihmiset radikalisoituvat, mikä johtaa usein heidän omaan tuhoonsa. Oskari Varjo ei radikalisoidu, hänen kohtalonsa sanelee raha.

Pekka Jaatinen on jo maineikas sotakirjailija, jonka tunnetuin työ on 5-osainen Lapin sota -sarja.
Yksi hänen kiitetyimmistä kirjoistaan on rintamaveteraanien huumeongelmaan keskittynyt Kalpeat sotilaat.
Se, kuten Jaatisen romaanit yleensäkin, on kirjoitettu aiheesta, josta mieluummin vaiettaisiin.
Vaietuista asioista kertoo myös Varjo.

 

 "Väkivallan siemenet ja itse taistelut tulevat toden totta tehokkaasti kirjatuiksi, eikä lukijaa ohjata johtopäätöksiin. (...) Jaatinen pystyttää kirjallisen monumentin Raahen veriselle historialle."
Jukka Koskelainen / Helsingin Sanomat

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

VALO (2015, Johnny Kniga) on romaani torniolaisesta nuorukaisesta Valo Hanhialasta, joka lähtee syksyllä 1944 koulutettavaksi SS-joukkoihin.Norjan ja Saksan koulutuskeskusten kautta hän pääsee Itärintamalle aina Berliinin liepeille ratkaisutaisteluihin.

Saksassa Valo rakastuu SS-kanttiinissa työskentelevään Floraan. Kansallissosialismiin hullaantuneet nuoret suunnittelevat tulevaisuuttaan Hitlerin 1000-vuotisessa valtakunnassa. Rintamalla, konekivääriryhmässään, hurmahenkinen Valo joutuu tuon tuostakin kahnauksiin sodan realismin jo kokeneiden asetovereidensa kanssa.

Pohjimmiltaan Valo on ajaton kuvaus fanatismista ja sen seurauksista.

 

"Taistelukuvauksissa Jaatisen suoraviivainen kerronta toimii vahvasti. Ehkä liiankin inhonaturalistisesti. Itärintaman sodan viime vaiheen kaaos hätkähdyttää (...) Jaatinen pitää päänsä kylmänä kuumaa aihetta käsitellessään. Romaani tarjoaa asiatietoa."
Vesa Karonen / Helsingin Sanomat
 
 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 TORPEDO (2013, Johnny Kniga) on kovaksikeitetty romaani, dekkari, ammattilaisnyrkkeilyn varjopuolista.

Kirja kertoo suomalaisnicaragualaisesta Josésta, lahjakkaasta nyrkkeilijästä, joka värvätään ammattilaiskehiin torpedoksi  valehenkilöllisyyksien turvin toisten tallien nuoria lupauksia rusikoivaksi nyrkkeilijäksi. Otteluissa José käyttää sääntöjenvastaisiakin otteita, jotka aiheuttavat vastustajille vammoja.

Ajanoloon José kyllästyy elämään valheessa ja päättää kokeilla, kuinka pitkälle rahkeet omana itsenä nyrkkeillen riittävät. Ratkaisevassa ottelussa José saa vastaansa toisen torpedon. Alkaa tyly lähtölaskenta kohti kanveesia, mutta José ei anna periksi.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Nicaraguaan, Suomeen ja nyrkkeilyareenoille ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Kirjaa varten tekijä haastatteli useita suomalaisen ja eurooppalaisen nyrkkeilyelämän vaikuttajia. 

"Kierouksien takana ovat kovat konnat kovine peleineen. "Torpedo" José Martin pannaan ruhjomaan hankaliksi heittäytyneet nyrkkeilijät.
  Jaatinen esittelee nyrkkeilyä vakuuttavasti kuten sotahistoriaakin. Kehän vilppiotteet valkenevat asiantuntemattomallekin, ja ottelukuvaukset jännittävät.
  Kertojana Jaatinen jatkaa suoranuottista tyyliään. Henkilökuvissa on psykologisiakin kerroksia, ei turhia mutkia. Naissuhteissa on hoitelemista sekä Nicaraguassa että Rovaniemellä.
  Erikoisin sivuhahmo on Asperger-oireinen yksityisetsivä Candelario, ja toiminta on jännittävää. Jaatinen ei moralisoi, mutta tekee moraalisen kantansa selväksi."
Vesa Karonen / Helsingin Sanomat

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

KUOLEMA SUURSAARESSA (2012, Johnny Kniga) on dokumenttiromaani Lapin sodan esinäytöksestä, Suursaaren taistelusta 1944 syyskuussa.

Saksalaisten maihinnousu suomalaisten miehittämälle saarelle päättyi taisteluun ja saksalaisten musertavaan tappioon. Neuvostoliiton ilmavoimat tukivat saaren suomalaisia puolustajia.

Kirjassa tapahtumat kuvataan mm. Puna-armeijan lentäjän Olegin, suomalaislotta Signen ja saksalaisen maihinnousujoukkojen sotilaan Gustavin näkökulmasta.

Tekijä haastatteli kirjaa varten mm. saksalaista maihinnousujoukkojen veteraania Gustav Schmidtiä ja uskottavuuden saavuttamiseksi opetteli lentämään neuvostoliittolaisen maataistelukoneen Il-2 Sturmovikin -ohjaamosimulaattorilla.

 

"Jaatisen kirja on aiheensa puolesta kaunokirjallista merkitystään suurempi. Se kertoo, että paitsi saari myös sen sotahistoria on ainoita vähemmän tunnettuja kohtia jo tarkkaan syynätyissä sotiemme vaiheissa.
  Mutta yksi juttu: hei Renny, unohda Mannerheim, tästähän tulisi hyvä filmi, saksalaiset, venäläiset, suomalaiset lotat ja mahtavat maisemat!"
Matti Mäkelä / Helsingin Sanomat

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

 


KALPEAT SOTILAAT (2011, Johnny Kniga)
on tositapahtumiin perustuva romaani kahdesta nuoresta sotainvalidista, Lennestä ja Asserista, sodanjälkeisessä Helsingissä.

He ovat koukuttuneet rintamalla yskänlääkkeenä käytettyyn heroiiniin ja myöhemmin haavoituttuaan sotasairaalan kipulääkkeisiin, morfiiniin ja heroiiniin. Nuorten veteraanien huumehelvetti kuvataan paitsi heidän itsensä, myös Lennen tyttöystävän, raitiovaunun rahastaja Nellyn näkökulmasta.

Kirja näyttää, kuinka lyhyt on tie yhteiskunnan ulkopuolelle ja kuinka pitkä on tie takaisin. 

"Kirjaa voi suositella paitsi ilmeisesti ensimmäisenä vaikeasta aiheesta tehtynä romaanina myös erinomaisena ajankuvana."
Arto Lillberg / Sotainvalidi -lehti

"Jaatinen tavoittaa sotilaiden sisimmän, armottoman tuskan, jolle lähimmäisetkään eivät voi mitään."
Anssi Väisänen / Kaleva 

”Jaatinen on tämän hetken sotakirjailijoiden kärkikaartia, jolta aina löytyy uusia lähestymiskulmia Euroopan syrjäkylien sotakokemuksiin, tällä kertaa yllättävästi pääkaupunkiseudulla.”                  
Mirjam Silvén / Pohjalainen

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

VAIN TÄNNE ASTI YLTÄÄ MAAILMA (2010, Johnny Kniga) on laaja romaani sota-ajasta saksalaisten miehittämässä Ruijassa.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Varangin niemimaalle Kibergin kylään ja siellä sijainneeseen saksalaiseen rannikkotykistön linnakkeeseen.

Romaani nostaa esille alueen strategisen tärkeyden koko toista maailmansotaa ajatellen. Saksalaislinnaketta johtaa sadistinen yliluutnantti Kurt Wittmer.

Suomalaistaustaiset kalastajat Antti Paso ja Solomon Luoto ovat Norjan vastarintaliikkeen palveluksessa ja neuvostoliittolaisten kumppaneidensa kanssa päättävät tuhota saksalaislinnakkeen.

Tapahtumat saksalaisten osalta kuvataan ylimatruusi Wilhelm Blömen näkökulmasta. Hän ihastuu Antti Pason tyttäreen, kuten esimiehensä Wittmer. Kun rähäkkä Kibergissä alkaa, kaikki ovat hengenvaarassa, myös siviilit.  

 

"Ihmiset, luonto ja sotatoimet on kuvattu mestarin ottein."
Jari Lybeck / Turun Sanomat
 
"Kylän kansainvälinen elämä maanpäällisine ja maanalaisine sodankäynteineen tarjoaa harvinaislaatuisen näkökulman toiseen maailmansotaan."
Kaisu Mikkola / Parnasso
 
 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 LAPIN SOTA - SARJA

 

 HYÖKKÄYS SCHUTZWALLIIN (2009, Johnny Kniga) on Lapin sota -sarjan viides osa.

Se kertoo suomalais- ja saksalaisjoukkojen taisteluista Jäämerentiellä Rovaniemeltä pohjoiseen 1944 syksyllä.

Kirjailija kuvaa tämän rintaman taistelut suomalaisen jääkäri Aarren, neuvostoliittolaisen valvontakomission upseerin Vasilin ja saksalaisen työjoukkojen ylirakennusmestari Thorsten Selingerin näkökulmasta.

Jääkäri Aarren sotakokemukset perustuvat Panssaridivisioonan veteraanien haastatteluihin.

Kirjailijalle kertoivat Lapin sodan kokemuksistaan mm. Aarre Salo, Heikki Ruuth ja Matti Kreivi sodanaikaisen Panssaridivisioonan Jääkäriprikaatista.

"Lapin sota on jäänyt aina sitä edeltäneiden sotien varjoon. Jo silloin kun taistelut raivosivat Kaunispäällä, muu Suomi oli siirtänyt katseensa rauhan asioihin. Niinpä Pekka Jaatisen viisiosaiseksi kantanut Lapin sota -sarja onkin ainutlaatuinen kirjallinen ponnistus."
Kauppalehti

"Lopputulos on erinomainen. Kuten kirjasarjan aikaisemmatkin osat, Hyökkäys Schutzwalliin keskittyy siihen tunnemyrskyyn, joka ihmisen sisällä velloo moisessa tilanteessa, jossa ainoa vaihtoehto on totella annettuja käskyjä ja olla vihollista ovelampi."
Kaleva

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

 VERENPUNAINEN KAUPUNKI (2007, Johnny Kniga) on Lapin sota -sarjan neljäs osa.

Aiempien sarjan osien tavoin sekin pohjautuu tarkkaan taustatutkimukseen.

Romaani kertoo Kemin taisteluista 1944 lokakuussa suomalaisen everstiluutnantin, luutnantin, saksalaisen SS-kapteenin ja nuorten kemiläissisarusten Lainan ja Toivon kokemana. Kemissä siviilit jäivät sodan armoille.

Kirja paljastaa myös salaisuuden siitä, minkälaisessa kunnossa suomalaisen taisteluosaston komentaja tapahtuma-aikana oli. Kirjailijan käytettävissä romaania varten olivat mm. Kemin taistelun 1944 kaikkien keskeisten suomalaiskomentajien haastattelut.

 "Tällaista kirjaa ei kirjoiteta 'tuosta vaan'. On ihan toinen juttu ottaa talvisodan aikainen kartta, tarkistaa pari joukkoyksikön nimeä ja sijoitusta, keksiä sotureille nimet ja sijoittaa heidät kaahaamaan Vienan korpeen. Eikun kone laulamaan, ja sankaritarinoita syntyy.
 Mutta kun aletaan tehdä totuuspohjaista romaania ja sijoitetaan se Kemiin, riittää taustatyötä. Verenpunainen kaupunki on Pekka Jaatisen neljäs Lapin sota -sarjan romaani, jälleen rautaista jälkeä. Anssi Väisänen / Kaleva 

"Verenpunainen kaupunki on poikkeava sotaromaani. Sitä ei ole huitaistu kokoon vaan se on ammattitaidolla tehty. Se on ilmiselvästi tarkoitettu arvostelukykyiselle lukijalle, joka ymmärtää sen avulla asettaa pienet ihmiset sodan suuriin kehyksiin. Samalla kirjan tarina on viihdyttävä ja kiinnostava. Tämäkin Jaatisen kirja kannattaa siis lukea."
Kari Kuusela / Suomen Sotilas

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 TIE STURMBOCKIIN (2006, Johnny Kniga) on Lapin sota -sarjan kolmas osa.

Perinpohjaisen taustatyön tuloksena syntyi romaani, joka kertoo suomalais- ja saksalaisjoukkojen välisistä taisteluista Suomen länsirajalla 1944-1945.

Nuorten suomalaismiesten ryhmä kuuluu talvisodan sankarin Marokon Kauhun eli kapteeni Aarne Juutilaisen komppaniaan. Asevelvollisten ryhmän vie tulikasteeseen SS-joukoissa palvellut raahelaissyntyinen alikersantti Palo. Hänet on kotiutettu Saksasta edellisvuonna.

Romaanin saksalaisena kertojanäänenä on tykistön tulenjohtopartion rivisotilas.

Kirjan tausta-aineistoon kuuluivat mm. Aarne Juutilaisen dokumentoidut kertomukset vaiheistaan Lapin sodassa.

 

 "Kertomus ei ole kummaltakaan puolelta mikään sankaritaru, vaan tavallisen sotilaan tavallista rintamaelämää Lapin sodalle tyypillisine kahakoineen, iloineen ja suruineen. Sodan tunnelmat välittyvät realistisesti nälän, pelon, kuran ja palelemisen kautta. Esitys on kiihkoton ja täysin puhdas tuomioista ja usein toistetuista kliseistä. (...) Kannattaa ottaa käteen ja syventyä."
Kari Kuusela / Suomen Sotilas

"Kaiken kaikkiaan Tie Sturmbockiin -kirjan saksalaiset ja suomalaiset ovat perimmältään samalla puolella vastutajanaan sota. .. Ammattisotilailla on tähän luonnollisesti toisenlainen ote kuin asevevollisilla. (...) "... Pekka Jaatisen kolme Lapin sodasta kertovaa kirjaa kuuluvat sotakirjallisuuden kiinnostavaan valiojoukkoon."
Aarno Palttala / Lapin Kansa

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 

 UHRIVALKEAT (2005, Johnny Kniga) on Lapin sota -sarjan toinen osa.

Romaani kuvaa laajaan ja tarkkaan taustatyöhön nojautuen Rovaniemen kauppalan tuhon ja valtauksen 1944 syys-lokakuussa.

Kertojina ovat saksalainen majuri Max, suomalainen jääkäri Arppa ja 15-vuotias rovaniemeläistyttö Aira.

Max viivyttää suomalaisjoukkoja Ranuan tien suunnassa, Arppa etenee yksikkönsä mukana kohti Rovaniemeä Kemijoen varressa ja Aira on joutunut jäämään evakuoituun kauppalaan, koska hänen äitinsä seurustelee Maxin kanssa ja aikoo lähteä tämän mukana Saksaan.

Fiktiivisistä, mutta todellisuuspohjaisista, näkökulmista syntyy historiallisen faktan esille nostava tarina, joka jää kaihertamaan mieltä.

 

"... sodankäynnin ja sodan hävitysten kuvauksissa Jaatisen ammattitaito tuottaa loistokasta jälkeä. Joko Rovaniemi roihuaa? Kyllä, romaanin paatoksellisesta nimestä huolimatta Pekka Jaatinen on piirtänyt eteemme savunmakuisen ja tulenhehkuisen kuvan, jota ei tarvitse työntää historian alitajuntaan. Kuva on kliinisen tarkka ja siksi uskottava."
Olavi Jama / Pohjolan Sanomat

 
”Jaatinen on kirjoittanut huolellisen romaanin. Uhrivalkeat on kelpo sotatarina."
Matti Saurama / Ilta-Sanomat

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

 


V
IIMEISEEN PATRUUNAAN (2004, Like)

on Lapin sota -sarjan ensimmäinen osa. Romaani kertoo Tornion kaappauksesta, maihinnoususta ja taistelusta 1944 laajaan ja tarkkaan taustatyöhön perustuen.

Traagiset tapahtumat tulevat kuvatuiksi saksalaisen upseerin Werner Meyerin ja torniolaisten veljesten Eeron ja Väinön näkökulmasta.

Eero on Tornioon maihin nousevien suomalaisjoukkojen sotilas ja Väinö torniolainen sotilaspoika. Veljesten isä on veturinkuljettajaja äiti Tornion Kerho-ravintolan tarjoilija.

Romaanin kimmokkeena olivat kirjailijan isän ja isoisän ja useiden muiden aikalaisten kokemukset Torniossa 1944 syys-lokakuussa.

"Taistelukuvaukset ovat kaikessa järkyttävyydessään lennokkaita. Pääpiirteissä tapahtumien kulku on pitkälti todenmukainen, jopa yksinäisen veturin liikkeitä myöten. Kirjalla on arvoa historiallisena kuvauksena dramaattisesta ja Suomen kohtalon kannalta tärkeästä syksystä 1944."
Pekka Koivisto / Kaleva
 
"Positiiviselle puolelle on laskettava se, että saksalaisista löydetään inhimillisiäkin puolia ja että saksalaista puolta on käsitelty tasaveroisena suomalaisen kanssa. Tämä on suomalaisessakin sotaan liittyvässä kertomakirjallisuudessa uutta.
Kari Kuusela / Suomen Sotilas

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

TYTTÖ JA SOTILAS (2008, Johnny Kniga) on kirja, jossa kohtaa kaksi erilaista henkilöhaastatteluihin pohjautuvaa sota-ajan tarinaa.

On tyttö, joka lähetetään sotalapseksi Ruotsiin. Hänellä todetaan sydänvika, jonka takia sijaisvanhempia ei aluksi löydy, vaan tyttö joutuu lastenkotikierteeseen. Tyttöä kohdellaan ruotsalaisissa lastenkodeissa erittäin huonosti.

Toinen päähenkilö on sotilas, erinomainen taistelija, jonka sotatie jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 11 riveissä tulee kuvatuksi Kannaksen ratkaisutaisteluja 1944 myöten.

Romaanihahmojen historialliset esikuvat ovat Helmi Salmi Rovaniemeltä ja Esko Hemmilä Pyhäjoelta.

"Tarinat kulkevat Pekka Jaatisen ammattitaitoisella otteella juohevasti rinnakkain. Tytön kokemukset Ruotsissa panevat lukijan nieleskelemään liikutusta, sotilaan tie vie Röhön rannalta Kannaksen hurjiin torjuntataisteluihin.
  Sanalla sanoen kirjaa on nautinto lukea."
Seppo Kämäräinen / Kainuun Sanomat

 

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 SILMÄÄ RÄPÄYTTÄMÄTTÄ – AMIN ASIKAISEN TARINA (2007, Johnny Kniga) kertoo ammattilaisnyrkkeilyn Euroopan mestarin elämästä vuoteen 2007 saakka.

Henkilökuva valottaa Aminia ihmisenä ja kertoo nyrkkeilijän työstä.

Open end -tekniikalla toteutetussa kirjassa Aminin lisäksi ääneen pääsevät mm. hänen valmentaja-managerinsa Pekka Mäki, äiti ja isä, entinen opettaja ja monet muut nyrkkeilijän elämään liittyvät henkilöt. 

”Amin Asikaisen elämäntarina Silmää räpäyttämättä on kevyttä tekstiä luettavaksi. Kirja antaa nyrkkeilystä kiinnostuneelle paljon faktatietoa. Ensivaikutelma on kuiva, mutta sisään päästyä juoni alkaa kiinnostaa. Kirjassa käsitellään Asikaisen tekemiset lapsuudesta alkaen näihin päiviin saakka. Myös valmentaja Pekka Mäki ryydittää kirjaa monilla mielenkiintoisilla valmennusideoilla ja -tiedoilla. Mäki kertoo suoraan ja mutkattomasti, mistä on lähdetty liikkeelle ja kuinka ollaan päästy näin pitkälle. Mäki avautuu kivasti huumorilla höystettynä ns. sisäpiirijutuista, mitä se on vaatinut perheeltä ja Asikaisen tukijoilta. Kirjassa käsitellään uudelleen kaikki Aminin käymät ottelut ammattilaisena ja tulokset amatööriajalta.”
Hannu Jokioinen / Turun Sanomat

”Kirjan toteutus tuntuu aluksi keinotekoiselta: Jaatinen antaa Asikaisen ja hänen läheistensä kertoa asioita puhekielellä ilman, että kirjailijan ääni kuuluu ollenkaan.
  Ei mene kuitenkaan monta sivua, kun tapa imaisee mukaansa.
  Näinhän se pitikin tehdä. Asikaisesta piirtyy lukijalle paljon tarkempi kuva vapaalla tyylillä kuin mitä perinteisellä olisi syntynyt.
Silmää räpäyttämättä ei tyrmää, mutta ottaa pistevoiton.”
Kai Nevala / Kaleva

OSTA KIRJA TÄÄLTÄ!

 

 

 

 

 

 

  Z-ERILAINEN PROFIILI (2004, Myllylahti) on väliinputoajan ja herkän kostajan tarina.

Risto Aarre Rusanen syntyy huulisuulakihalkiovauvana ja varttuu mieheksi epäonnisten tähtien alla. Tekijä kuvaa omakohtaisiin kokemuksiin nojautuen huulisuulakihalkion hoidon sellaisena kuin sitä Suomessa 1960-1980-luvuilla toteutettiin.

Päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta Raahessa varjostavat erilaisuuden ja syrjityksi tulemisen tunteet, kiusaaminen ja venäläinen ruletti, jota hänen isänsä pelaa.

Yhteiskunnallisessa romaanissa syntymävika, pätkätyöt ja työttömyys tuntuvat tukahduttavan Rovaniemelle muuttavan, taiteellisesti lahjakkaan nuorukaisen elämänhalun. Hän päätyy epätoivoiseen ratkaisuun. Teos taustoittaa ajallemme tyypillisen uutisotsikon ”Pyssymies riehui mainostoimistossa”.

"Kirja monipuolistaa entisestään Jaatisen sanataiteen kirjoa. Sitä kuvaustavan ja aiheiden vaihtelua, jota hänen kolmessa romaanissaan on, tulee pitää ansiona ja osoituksena siitä, että Jaatinen on täysiverinen sanataiteilija."

Aarno Palttala / Lapin Kansa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 SILTAJUHLAPAINAJAINEN (2001, Myllylahti) on humoristinen kirja työttömyyden ja muuttotappion riivaaman Nokialan jokakesäisistä siltajuhlista, joiden kohokohtana käydään kahden kehäveteraanin – Ilmari Juutisen ja Asser Itäläisen – välinen nyrkkeilyottelu.

Myös muut pikkukaupungin värikkäät persoonat tulevat lukijalle tutuksi, ennen kuin siltajuhlan jälkeinen aamu sarastaa.

 

"Jaatinen on siirtynyt pari piirua veijariromaanin suuntaan. Hän on tarinankertoja sekä hyvässä että huonossa. Hyvää on juttujen tietynsorttinen hulluus. Vaarana on, että irralliset tarinat nousevat ohi yhtenäisen juonen."
Jukka Ukkola / Kaleva
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 TILKKUTÄKKIPLANETAARIO (2000, Like) on kertomus nyrkkeilijästä, tukahdutetusta surusta, alkoholisoitumisesta ja selviytymisestä.

Se on myös tarina rakkaudesta ja kasvamisesta ihmisenä.

Nuoren päähenkilön äiti kuolee ja tästä tyrmäyksestä hän yrittää selvitä nyrkkeilemällä ja ryyppäämällä. Keski-iän kynnyksellä, hetkeä ennen kuin on liian myöhäistä, hän tekee ratkaisun ja pääsee jaloilleen.

Surutyö jättää lähtemättömät jäljet, mutta lukija voi uskoa elämän voittavan.

 

"Kirja on innostavaa luettavaa, vaikka nyrkkeily sinänsä tuntuisi vastenmieliseltä. Jaatisen yhtä aikaa filmaattinen ja tunteisiin vetoava kerrontatapa pitää otteessaan.(...) Tyypit, koko rujonkaunis selviytymistarina ja aihepiiri ylipäätään ovat hyvää materiaalia elokuvalle."
Sari Ruotsalainen / Raahen Seutu
 
"Parhaimmillaan Jaatinen on nyrkkeilyotteluita ja nyrkkeilijän yksinäistä harjoittelua kuvatessaan."
Vesa Karonen / Helsingin Sanomat